En KESTÄ enää!!! Joka ikinen ilta... Tunnen sen, niin syvällä kuin on, niin silti tunnen sen, vaik unohtaa oon yrittänyt... Se kipu ei hellitä, se tunne ei pysähdy, se jatkaa matkaansa kohti sydäntä, kohti arinta kohtaani... Kun se pääsee perille, en ole enää hallinnassa, en ole sama vanha itseni, olen jokin aivan muu... Jokin, jota eivät tunne kukaan... Jokin jonka itsekin tiedän vain osin. Joka ilta, joka aamu, joka päivä... Jopa ÖISIN tunnen kipeimmän tuskan sisälläin!.. Se ken kokenut on, ymmärtää, ettei elämä ole niin helppo ja yksinkertainen... Tahdon purkaa tunteeni, kertoa sen Hänelle, ilmaista sen suoraan, ilman mutkia, ilman änkytystä... Tiedän, etten voi, mutta kun on pakko... Vaan kelle? Hän tietää jo, mutta Hän ei... Hän tuntee samoin, mutta Hän ei... Kumpikaan ei silti tiedä, kumman tuo jokin sisälläni valitsee... Tai kummalle se jokin suodaan... Kohtalo on ennalta määrätty, sitä ei voi itse päättää. Tulee vain tienhaaroja, joissa on osattava päättää oikein! Ja vaikka väärin tulee päätettyä, niin voi aina takas palata ja miettiä vielä kerran... Vielä viimeisen kerran... Tahdon päästää irti, mutta se ei luovuta. Tahdon tulla vapaaksi, riippumattomaksi, mutta se ei yksinkertaisesti onnistu. Eivät voimani riitä siihen vastuuseen, siihen taakkaan, mikä tulisi päälleni, ja kumpikin minusta tietää sen, minä sitä paremmin... Mutta eikö jompikumpi Heistä voisi jakaa sitä kanssani? Olisin iät armollinen... Olisin iät kiitollinen!.. Mutta mahdotonta se on yhtä, kuin hullulta se kuulostaa!! Toisen olen kadottanut jäljettömiin... Toisen tunteita en tunne... Toisen elämä on minulle tuttu, mutta vieras, toista luulin tunteneeni jo 3 vuotta, mutta selvisikin, etten tiennyt kuin nimen... Ulkokuoren... Luonteen, käytöksen. Sisältö oli täysin vieras, sisimpään en lupaa saanut... Jos saisin toisen elämän, toisen tilaisuuden -- ottaisin sen haltuuni, olisin suora, kadottaisin ujouteni synnyttäisin rohkeuteni uuteen uskoon... Sen tekisin, mutta myöhäistä silti on... Avasin itseni, vaikaa olen silti lukossa... Se menee ohi, mutta arpi jää ikuisiin!!!...