Mitäs mä? Mitäs mä... Kaikkea sitä samaa vanhaa touhua jauhetaan vaan sitä pienemmiksi murusiksi joka ikinen päivä!! *Kuka jaksaa???* Noh vähän pakko... Oon vähän ollu poissa blogistani, mutta päätinkin, etten jätä tätä paikkaa mistään hinnasta, vaikkei täällä kukaan kävisikään, sillä täällä lepää paljonkin muistoja... Enemmän, kuin luulettekaan... Enemmän kuin tiedätte... Enemmän, kuin osaisitte kuvitellakkaan!!! Kaikki eivät ole mitä mukavimpia, jotkut ovat tosi julmiakin, jotkut taas pelkkää höyhentä ja pumpulia! Jotkut niin tyhjiä, kuin olla ja voi ja jotkut niin täynnä, että niiden miettiminen ja ratkominen on painavaa tuskaa!..

Millaista on olla runoilija? Tiedänkö?.. Enkö... Millaista on olla uhri?? Tiedänkö..? En... Millaista on luoda jotain uutta, jotain todella kaunista??? Tiedänkö minä? Tiedätkö Sinä??.

Kuinka selviytyä, ellei tiedä sääntöjä?.. Kuinka romahtaa, jos on itse säännöt kirjoittanut?.. Kysymyksiä on läjäpäin tässä maailmassa, tinen toistaan syvempiä... Toinen toisensa jälkeen ilman vastausta jääviä... Ilman kysymysmerkkiä... Tiedänkö?..

Kukapa uskoisi, mutta olen vieläkin tasapainossa vastakkaisen puoliskoni kanssa! Se yrittää saada vallan, riivaa minua muistoilla, tärkeillä ihmisillä, pahoilla teoilla, minulla itselläni... Tahdotteko, että kerron hänestä? Hyvä on:

Hän on itsepäisempi ja röyhkeämpi, kuin olen nyt. Rohkeampi, kuin tulen koskaan olemaan. Raaempi ja väkivaltaisempi, kuin minusta voisi kuvitella. Ja yhä surullisempi ja ujompi, kuin sielunpainona kestäisin! Hän on ehkä tulevaisuuteni, tai kauan menetetty menneisyys... Kumpikaan ei silti häntä muuta. Jos hän valtaa minut, ei ole paluuta eikä pakopaikkaa... On vain kestettävä totuus!!!

Autatko? Vai jäätkö sivuun katsomaan?.. Puolustatko? Vai tungetko sen maailman syvimpiin syövereihin ja suljet sen tuhansien lukkojen taakse... Mielikuvitukseniko laukkaa? Ei, laukkaa kohtaloni, joka voi pysähtyä niinkin pienestä sanasta, kuin sana Ei... Ei... Ei... Ei...

 

Eikö? Ei...

 

Ei...