Elämä on täynnä valheita ja petturuutta... Olen kokenut niistä suuren osan... Mutta vielä suurempi on ollut kuulematta... Kukaan ei ole luottanut, ei ole kertonut, näyttänyt... Mitä elämä on? Jokaisella mielipide on omansa... Entä minä?

  Hetkeni on pieni, mutta se kestää ikuisuuden... Voimakas pudotuksen tuulenvire, kaunis kristallikyynel kuumalla poskellani... Rikollinen ajatus mielessäni... Murha... Itsemurha...

  Taivas on sininen, aamu on jo tullut, aurinko juuri ja juuri noussut... Maa näyttää kovalta... Kylmältä... Onko tuo juna? Väliäkö... Tämä hetki on minun, kukaan ei saa viedä sitä... Eivät edes kymmenet, sadat taikka tuhannet ihmiset saa sitä... Et edes sinä... Olen valintani tehnyt.

  Kysyttiinkö minulta? No ei... Olisiko muka tarvinnut? Ai miksi vai?.. Olen tyhmä... En koskaan opi ajattelemaan seurausta ennen tekoa. Eikä ole tarpeeseen... Lintu laulaa, autoja ajaa ohitseni kauempana sillalla... Junavalo osuu suoraan silmiini... Sen ääni rikkoo tuon rauhanomaisen hetken... Tuon tyynen maailman, jonka ehdin nähdä vielä viimeisen kerran! Sitten... Verta... Ihmisiä ihmeissään ja hämillään ympärilläni... Joku tunkee heidän ohitse... Muka jokin rikostutkija tai poliisi!.. Puhuu jotain mielenhäiriöstä ja omaisista... Ambulanssin vilkut... Ja auringonvalo... Viimeiset sanani: Olen syntinen, mutta saavutin täydellisen... Pystyttekö samaan? Kehtaatteko yrittää?..