Teen sen melkein tietämättäni, aivan kuin on/off- nappula olisi kytketty päälle aina, kun lähelleni tulee joku, johon ihastun, rakastun... Ja jonkin ajan kuluttua: PLOPS! Se tunne katoaa kuin tuhkana tuuleen... Aivan, kuin sitä ei olisikaan koskaan ollut. Vain luulo...

Tällä menolla minusta tulee vielä sydäntensärkijä, niin omani, kuin muidenkin, yhden ehdin jo hjottaa... Kuinka käy, jos nyt vielä itseni ihastua, oli se joku läheinen ystäväni, taikka orava, jonka näen puussa, se on samantekevää... Ei siitä silti seuraa hyvää... Elämä on syvältä.