Mitä järkeä on enää elää? Olen kokenut jo liikaa, poistakaa paineeni! En jaksa enää kauaa!! En pysty kantamaan tätä koko taakkaa hartioillani... En minä ole kaikkitietävä! Eikä minulla myöskään ole kaikenkestävää luotiliiviä... Miksi uskotte niin?! Niinhän kaikki aina sanova: "Mun ongelmii ei voita mikään!" mutta jos vastaan : "Jaa eikö?" saan takaiskuksi: "No mut hei, onhan sulla Alan! Sun perhe huolehtii, sä oot nätti jne..." Pelkkää paskapuhetta!!
Ensinnäkin: Olisin nätti tai en, se ei ongelmia kovin ratkaisis!
Toiseksi: Niinhän se perhe näyttää huolehtivan, kun on muitakin paikalla... Mutta sit ku ne ottaa kännit je tekee pienenkin liikkeen... Kaikki on väärin ja virheellistä ja kiellettyä! Pah..
Kolmanneksi: Alan niin... Siitä oiskin kerrottavaa... Sillä tällä hetkellä se on mun suurin ONGELMANI!!.
Tänään piti tavata... No niin tehtiin... Käveltiin ulkosalla, juteltiin... Sit mentiin sinne mun lempipaikkaan... Siellä istuskeltiin ja kateltiin ohimenevii junii... Kun yhtäkkii se kysyy:
"Anna... Sano nyt rehellisesti: Rakastatko sä mua?"
"Kyllhän sä tiiät, mistä kummonen kysymys?"
"Eikun sano nyt ihan suoraan: Kyllä vai ei?"
"No KYLLÄ, mä rakastan sua."
"Paljonkin?"
"Aivan äärettömän paljon, enemmän kuin kukaan muu! Entäs sä? Rakastatsä mua?"
"Siltä ainakin tuntuu... Mut mun pitäis kertoo yks juttu..."
"Kuinka niin tuntuu? Kerro, mikä juttu.."
" Muistathan sä sen meiän lupauksen? Sen, mikä me tehtii jokunen puolvuotta sitten.."
"No joo, kai mun on pakko, kui?"
"Muistathan sä miten se meni?"
"Joo. Me luvattiin, ettei me ihastuta kehenkään eikä jätetä toisiamme koskaan, petos on rikos jne.."
"Jne? Etsä muista sitä tarkkaa loppuu?!"
"No niin, että jos lupausta rikkoo, seuraa rankka rangaistus kummallekin.."
"Siitä rangaistuksesta mun pitikin puhua..."
"Ai mitä? Lupaus on lupaus, vaikka sen voikin rikkoa, ei sääntöjä voi enää muuttaa!"
"En mä sitä, mä vaan, kun totaa... Emmä oikeen tiiä, mitä sanoo.."
"Mitä ny, mitä, määh en ny tajuu, siis... Yritätsä sanoo, et.."
"Joo, just sitä yritän sanoo... Sanoo, et mä taidan ansaita rangaistusta... Mutten oikeen haluu, että sä kärsit.."
"Mit, miten nii? Siis mä tajuun säännöt, mut vaikka rangaistus oliskin oltava rankka, ei se tarkota, et mun pitäis hakata sut puolkuoliaaks!"
"Ei sun täydykään... Mut... Mun täytyy..."
"Tä? Mitä sä nyt sekoilet, mä en ymmärrä sua enää, kato tännepäin, kato mua silmiin!!"
"Mun.."
"Sä et nyt tee mitään typerää, koska mä tiiän, että sulla on rohkeutta vaikka mihin, ja täällä sattuu nyt olemaan tosi korkeaa!"
"Emmä sitä... Mä vaan.."
Silloin näin jotain, mitä minun ei olisi pitänyt nähdä... Tai ehkä olisi, mutten olisi halunnut... Kohtaloni täyttyi taas vastoin tahtoani, aika meni ihan vaan mun kiusakseni nopeammin ja nopeammin... Kunnes... Se pysähtyi. Tunsin... En mitään. Tyhjää. Sanomattomaksi jääneitä sanoja. Tekemättömiksi jääneitä tekoja. Mikään ei sillä hetkellä liikuttanut minua niin paljon, kuin se... Se, mitä hän teki... Pystynkö koskaan antamaan anteeksi? Pystynkö koskaan unohtamaan? Pystynkö ollenkaan mihinkään?! Saanko itsekään koskaan anteeksi?..
"Minä sen virheen tein ensin... Minä rikoin sääntöjä... Muttei minulla riittänyt rohkeutta tunnustamaan... Kertomaan totuutta... En tahtonut satuttaa tunteitasi, mutta sinä vielä vähemmän halusit satuttaa minua... Miksi kaikki menee ihan paskaks just silloin, kun sitä vähiten odottaa?! MIKSI VITUSSA SÄ VIHAAT MUA NÄIN PALJON? MIKS HELVETISSÄ NIIN MONI USKOO SUHUN, SENKIN ITSERAKAS PASKA?!?!!! MIKS SÄ OLET EDES OLEMASSA, SENKIN... SENKIN... TODISTAMATON JA YLILUONNOLLINEN JUMALANPASKA!!!! MÄ VIHAAN SUA SYDÄMENI POHJASTA, HAISTA SÄ VAAN VITTU, MÄ EN ENÄÄ KESTÄ, TÄÄ OLI VIIMEINEN PISARA KOKO HELVETIN ELÄMÄNTOUHUUN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"
Kommentit