En jaksa kävellä enää, heikottaa, väsyttää... Yritän löytää sopivaa piilopaikkaa... Bingo. Kallionkieleke... Edessä. Korkea pudotus... Kaiken lisäksi rautatie... Ja keskellä metsää... Kukaan, ei aavistaisi, ei paikkaani arvaisi... Paitsi yksi... Henkilö, jonka pelkään peittoavan minut, tulevan tilalleni viemään paikkaani. Se olen minä. Minä itse... Tai siis melkein! Minun toinen minäni... Se tuntematon, se ryökäle, joka haluaa muuttaa minut, sisältä ulkokuoreen asti!!! Prosessi on jo alkanut... Alan jo tuntea toisin, alan käyttäytymään oudosti, ymmärtämään maailmaa, eniten sen julmia ja kärsimyksellisiä puolia, negatiivisuutta... Pahuutta... Minulla on ase... Veitsi, jolla olen pilkonnut käteni... Se on täynnä viiltoja, verta, muistoja... Kuinka tämä päiväni päättyy? Kuinka herään seuraavaan? Vai heräänkö siihen ollenkaan?..